Thaimaaopas.fi » Yleistä » Phi Phi -saaret, Thaimaa
Phi Phi -saaret, Thaimaa
Phi Phi -saaret nousivat kuuluisuuteen vuonna 2000, kun Leonardo diCaprion tähdittämä The Beach -elokuva kuvattiin siellä. Tämän jälkeen Phi Phi -saarten turistimäärä kasvoi roimasti. Tsunami kuitenkin tuhosi suuren osan saarista (70 % rakennuksista) joulukuussa 2004.
Thaimaa on saanut arvostusta nopeasti sujuneesta jälleenrakennuksesta, joka on ollut hienoa työtä. Nyt tämä turkoosin meren ympäröimä ja upeiden näkymien saaristo on taas nousemassa yhdeksi suosikkikohteeksi.
Koh Phi Phi sijaitsee Andamanin merellä Krabin provinssissa hieman alle 50 km matkan päässä Krabista lounaaseen ja saman verran Phuketista kaakkoon. Se käsittää yhteensä 6 saarta. Phi Phi Don ja Phi Phi Lee ovat isoimmat ja tunnetuimmat näistä. Muut ovat Ko Phai, Ko Yung, Bida Nok ja Bida Nai.
Phi Phi Don muodostuu kahdesta vuoristoisesta saaresta, jotka yhdistyvät ohuella kaistaleella toisiinsa. Se on kooltaan 28 neliökilometriä, 8 km pitkä ja 3,5 km leveimmästä kohdasta. Asukasluku on noin 1500 ja pääelinkeino on turismi.
Phi Phi Lee (myös Lei, Leh tai Ley) on Phi Phi Donin eteläpuolella sijaitseva muutaman asukkaan saari, jossa tunnettu ”The Beach” Maya Bay sijaitsee. Lei on kooltaan 6,6 neliökilometriä, 3 kilometriä pitkä ja 1 km leveimmästä kohdasta.
Huone on syytä
varata ajoissa
Bangkokista tullessa voi tulla bussilla joko Phuketiin tai Krabille. Matka kestää noin 12 tuntia. Junalla pääsee esimerkiksi Surat Thaniin tai Trangiin. Lähimmät lentokentät ovat Phuket, Krabi ja Trang.
Loppumatka taitetaan yleensä vesiteitse, saaresta kun on kyse, ja matka kestää kulkineesta riippuen 40 minuutista 2,5 tuntiin. Veneyhteyksiä on Phuketiin, Krabille ja Koh Lantalle. Hätäisimmät voivat ottaa Phuketista charter-vesitason (hinta alk. 10 000 THB).
Phi Phitä on kehuttu yhdeksi kauneimmista paikoista maailmassa. Tästä syystä se on hyvin ruuhkainen turistisesongin aikaan, minkä huomaa myös majoituksessa. Huone kannattaa varailla jo etukäteen, etenkin jos ei ole valmis tinkimään yösijasta.
Majoituksen hinnat lähtevät 400 bahtin bungaloweista ja kipuavat useampien tuhansien luksushotelleihin.
Viewpointilta avautuu
upea näköala
Phi Phi Donin päärannat ovat Ton Sai Bay, Lo Dalam Bay, Hin Khom ja Long Beach.
Long Beach on näistä rauhallisin ja sinne pääsee Hin Khomista lähtevää vaikeakulkuista polkua pitkin, mutta helpompaa on kulkea vesiteitse pitkähäntäveneellä, joita kulkee Ton Saihin päiväaikaan vähän väliä.
Sukellus ja snorklaus ovat saaren pääaktiviteetit, ja vedet ovat siihen todella suotuisat. Saaria ympäröi kirkkaan turkoosi meri ja sukelluskohteita on riittämiin.
Heti aamusta rannoissa käy kuhina kun pitkähäntä veneet suuntaavat päiväretkille ympäri Phi Phi -saaria. Snorklausretkiä tarjotaan yleensä Phi Phi Lein ympäri ja ne vievät aikaa 4-6 tuntia.
Ehdoton nähtävyys on Viewpoint 186 metrin korkeudessa, josta avautuu näkymä Ton Sain ja Lo Dalamin ylle. Näköala on auringon nousun ja laskun aikaan aivan uskomaton. Nousu on jyrkkä ja se alkaa 345 rappusella. Ylhäällä on ravintola, mutta vettä kannataa varata jo matkalle kuumana päivänä. Muista taskulamppu ja hyttysmyrkky – pimeä voi yllättää.
Phi Phillä voi myös tehdä kajakkiretkiä, vuorikiipeillä tai kalastaa.
Päivällä Ton Sai -kylässä riittää vilinää, mutta suurin osa vierailijoista on kuitenkin vain päiväkäynnillä ja iltaan meno rauhoittuu huomattavasti. Yöelämää löytyy silti Ton Sailta useiden baarien ja yökerhojen muodossa. Ne ovat yleensä auki kunnes viimeinen asiakas poistuu.
Phi Phillä ei ole omaa sairaalaa, mutta muutama klinikka ja apteekki saarelta kuitenkin löytyy.
Tärkeitä numeroita:
Tourist information 075-622163
Tourist Police 075-637208
Luokissa: Yleistä







