Bangkok – vastakohtien kaupunki

Thaimaan pääkaupunki Bangkok on saasteinen, ylikansoitettu ja likainen kaupunki, jossa on valtavat liikenneruuhkat ja todella vähän viheralueita. Mutta monet ovat rakastuneet tähän Aasian helmeen – äärimmäisyyksien kaupunkiin, jossa kaikki on mahdollista. Jopa niin, että Travel+Leisure -lehden lukijat ovat valinneet sen useita kertoja maailman parhaaksi kaupungiksi.

Bangkok (Krung Thep) on ympäristökuntineen koti lähes 12 miljoonalle asukkaalle. Varsinaisen kaupungin alueella lasketaan asuvan noin seitsemän miljoonaa ihmistä. Väestönlaskentaan ei tosin ole paljoa luottamista, koska Thaimaassa ei ole hyvin toimivaa väestötietojärjestelmää ja monet tosiasiallisesti Bangkokiin muuttaneet thaimaalaiset ovat yhä virallisesti kirjoilla syntymäpaikoissaan.

bangkok-1.jpgThaimaan ylivoimaisesti suurimpana kaupunkina Bangkok on sen itseoikeutettu hallinnollinen ja liikenteellinen keskus. Muuhun maahan verrattuna se on varsin kehittynyt ja vauras. Työpaikat ja mahdollisuudet houkuttelevat tähän kasvukeskukseen jatkuvasti lisää väkeä köyhältä maaseudulta, jossa elinmahdollisuudet ovat kavenneet.

Pääkaupungin ja muun maan vastakkainasettelu näkyy myös maan politiikassa, jossa Bangkokin eliitin ja köyhän maaseudun edut ovat usein ristiriidassa.

Jos olet nähnyt vain Bangkokin, et tiedä Thaimaasta vielä mitään. Mutta jos et ole nähnyt Bangkokia, et ole vielä nähnyt Thaimaata. Näin siitä huolimatta, että monet thaimaalaiset eivät itsekään ole koskaan käyneet maansa pääkaupungissa!

Vastakohdat kohtaavat
rauhanomaisesti

bangkok.jpgBangkokissa ei tekeminen ja nähtävä lopu. Kaupunki on jo sinänsä elämys korkeine pilvenpiirtäjineen ja upeine näkymineen. Sen lisäksi siellä sijaitsevat tietysti monet maan tunnetuimmista nähtävyyksistä, kuninkaan palatsista ja Wat Phra Kaew -temppelistä lähtien.

Ennen kaikkea Bangkok on vastakohtien kaupunki, jossa kaikki äärilaidat näyttävät olevan samanaikaisesti läsnä. Pilvenpiirtäjien juuressa on ränsistyneitä hökkeleitä, liikepankkien edessä nukkuu kerjäläisiä. Temppelin vieressä on gogo-baari.

Erot ja vastakohtaisuudet johtuvat paljolti huimista tuloeroista. Bangkokissa kaiken voi tehdä todella edullisesti tai todella kalliisti. Silti eriarvoisuus ei ole samalla tavalla räikeää, ahdistavaa ja toivotonta kuin vaikkapa Intiassa. Yläluokka ei aja aseistettuine turvamiehineen rääsyläisten yli luodinkestävillä autoilla, eivätkä kerjäläiset ryöstä ohikulkijoita.

Kulttuurit ja yhteiskuntaluokat kohtaavat, mutta vaikka lähes mahdottomalta vaikuttava harmonia rakoilee pinnan alla, pitkälti buddhalaisuudesta lähtevä koheesio pitää yhteiskunnan hämmentävän hyvin kasassa.

Shoppailija voi valita tunnelmallisten iltamarkkinoiden tai valtavien ylellisten ostosparatiisien välillä, joissa myydään kaikkia kuviteltavissa olevia luksustuotteita ja brandeja Louis Vuittonin laukuista Lamborghineihin.

Upporikaskaan thaimaalainen ei välttämättä kieltäydy herkullisesta pad thaista, joka maksaa kadulla viisikymmentä senttiä – mutta toisella puolella katua saatetaan tarjota yli 20 000 euron illallinen.

Jopa elämän hektisyys on suhteellista: Kun vilkkaalta kadulta pääsee sisätiloihin, kiire tuntuu katoavan. Myyjät ja tarjoilijat lakkaavat kaikessa rauhassa kynsiään, rupattelevat keskenään tai ottavat istualtaan torkkuja kesken työpäivän.

Hyvät liikenneyhteydet,
mutta ruuhkaisaa

bangkok-2.jpgBangkok sopii hyvin loman osaksi, koska sieltä on hyvät jatkoyhteydet mihin tahansa muualle. Kaupunki on Kaakkois-Aasian lentoliikenteen solmukohta. Kansainväliset lennot, myös Suomesta lähtevät lennot Bangkokiin saapuvat Suvarnabhumi-kentälle. Thaimaassa toimii useita lentoyhtiöitä, ja maan sisäiset lennot lähtevät pääosin Don Mueang -kentältä.

Bangkok on myös Thaimaan raide- ja bussiliikenteen keskus. Sieltä on edulliset ja kohtuullisen korkeatasoiset junayhteydet kolmeen suuntaan ja bussiyhteydet maan joka kolkkaan. Metropolin sisäisessä liikenteessä on valittavana liikennevälineiden koko kirjo: moottoripyörätaksi, tuk-tuk, taksi, bussi (ilmastoimattomana ja ilmastoituna), BTS SkyTrain eli ilmajuna, metro ja niin edelleen. Perinteisesti kaupungissa on liikuttu veneillä sen lukuisia kanavia pitkin. Lentokentältä voi tulla hotellille jopa helikopterilla, ja katukauppiaat tietysti ajelevat kaduilla liikkuvilla grilleillään.

Tieliikennettä varten on rakennettu maksullisia ohitusteitä (tollway), jotka nopeuttavat liikkumista, mutta aamun ja illan ruuhka-aikoina liikenne käytännössä lähes pysähtyy monissa osissa kaupunkia. Hotelli kannattaa siis valita hyvien yhteyksien alueelta, jotta loma-aika ei kulu turhaan ruuhkissa odotteluun.

Kirjoittanut | 2014-09-11T03:31:12+00:00 17.8.2008|Bangkok|