Näin löydät hyvän räätälin Thaimaassa

raatali-bangkok.jpgThaimaa on räätäleiden luvattu maa. Turistikaduilla kohtaa kyllästymiseen asti intialaisia räätäleitä, jotka esittelevät mallistojaan ja houkuttelevat sisälle liikkeisiin.

Räätälillä käyminen on oikein hyvä idea. Omien mittojen mukaan tehdyn puvun tai paitoja saa halvemmalla kuin standardimittojen mukaan tehtyjä tuotteita Suomesta. Räätälit osaavat tehdä jopa talvitakkeja!

Useimmat räätälit käyttävät apuna länsimaisten brandivalmistajien kuten Bossin kuvastoja, joista voi valita mieleisensä puvun mallin ja siihen haluamansa muutokset. Paitojen osalta asiakas voi valita kauluksen mallin, kalvosimet, napituksen ja niin edelleen.

Todella harvat räätälit tekevät paitoja ja pukuja itse käsityönä. Useimmat vain ottavat asiakkaan mitat ja lähettävät ne johonkin tehtaaseen, jossa ompelija kokoaa vaatteet. Niin tai näin, kun mitat on kerran otettu, räätäli säilyttää ne ja uusia paitoja voi tilata vaikka koto-Suomesta käsin.

Alla on muutama vinkki räätälillä käyntiin.

Hyvä räätäli ei
haahuile kadulla

Hyvällä räätälillä ei ole aikaa notkua kadulla nykimässä turisteja T-paitojen hihoista. Hänellä on kädet täynnä työtä liikkeensä sisällä. Uudet asiakkaat tulevat pitkälti suositusten kautta, vanhat asiakkaat tyytyväisinä yhä uudestaan.

Hinta vastaa yleensä laatua. Hyvää ei saa täälläkään käsittämättömän halvalla, vaikka huonosta voikin joutua maksamaan paljon. Paita maksaa noin 600-1000 bahtia. Jos puvun hinta on alle 4000 bahtia, materiaali ja työn laatu eivät liene hyviä. Ensiluokkainen puku voi maksaa viisinumeroisenkin summan.

Pakettitarjoukset on ehkä parempi jättää väliin. Hyvät räätälit eivät tee pukua, kolmea paitaa, solmiota, kimonoa ja lapasia 99 dollarilla.

Kysy ja varo
thai-puuvillaa

  • Thaimaalainen puuvilla (thai cotton) on halpaa ja huonolaatuista. Kysy sitä. Jos sitä ei ole liikkeen valikoimissa lainkaan ja räätäli melkein loukkaantuu kysymyksestäsi, on selvästi löytynyt erittäin hyvä liike!
  • Mitä nopeammin toimitus luvataan, sitä huonompi tekele on luvassa. Puvun tekemiseen menee aikaa parista päivästä jopa viikkoon. Sovituksia olisi oltava ainakin kaksi.
  • Muista sovittaa kaikkia tuotteita. Vaikka olet teettänyt monta paitaa samoilla mitoilla, ei ikävä kyllä ole mitenkään taattua, että ne ovat kaikki samankokoisia.
  • Sovituksessa pyydä rohkeasti korjauksia, jos niihin on tarvetta. Paita tai puku tehdään sinua varten, ja sen on oltava mieluinen.

Mistä hyvän laadun
sitten erottaa?

  • Räätälillä on yleensä esillä näytekappaleita, jotka ovat todennäköisesti tuotoksia sieltä parhaasta päästä. Ellei niitä näy, kysy! Jos näytteet eivät ole hyvälaatuisia, tuskinpa räätäli ylittää itseään tänäänkään.
  • Kiinnitä huomiota erityisesti saumoihin. Ovatko ne suoria ja kestävän näköisiä? Onko ne tehty kankaan kuvioinnin mukaan niin, että raidat tai kuviot täsmäävät sauman kohdalla?
  • Onko napit neulottu hyvin? Jos lanka on löysällä, irtoaminen on vain ajan kysymys. Miltä napinlävet näyttävät? Huonossa paidassa ne rispaantuvat jo muutaman käyttökerran jälkeen.
  • Puvun osalta tutki sisäpuolta. Se on räätälille helpoin säästökohde, mutta hyvässä puvussa sekin on siisti ja viimeistelty.
  • Kysy myös referenssejä. Joillakin räätäleillä on vieraskirja, jossa on asiakkaiden jättämiä kommentteja.

George Bush ja Bangkokin räätäliBangkokin
parhaat räätälit

Parhaat räätälit ovat usein hyvien hotellien lähistöllä. Omasta hotellista voi harkinnan mukaan kysyä neuvoa. Taksikuskit ovat asiantuntijoita komissioiden keräämisessä, eivät räätälin valinnassa.

Bangkokissa pari erinomaiseksi havaittua räätäliä ovat Ah Song Tailor Oriental-hotellin lähistöllä (1308 Charoen Krung Road) ja Marzotto Shangri-La -hotellin lähellä (3 Soi Shangri-La Hotel, Charoen Krung 42/1). Molemmat tosin ovat selvästi hintaskaalan yläpäässä.

Rajawongse-räätäli Landmark-hotellin lähellä (130 Sukhumvit Road) laskee asiakkaidensa joukkoon mm. presidentti George W. Bushin. Liikettä suositteli hänelle isä George Bush.

Kirjoittanut |2014-09-08T09:05:58+00:0027.9.2007|Yleistä|