Chiang Mai – Pohjois-Thaimaan ruusu
Thaimaan toiseksi suurin kaupunki Chiang Mai – “the Rose of the North” – on Bangkokiin verrattuna pikkukylä 150 000:ne asukkaineen. Monen mielestä tämä Pohjois-Thaimaan keskus on kuitenkin juuri sopivasti ihmisen kokoinen. Kaikki tarpeellinen löytyy, mutta toisaalta väenpaljouden mukanaan tuomia liikenne- ja saasteongelmia ei vielä ole. Chiang Mai tarjoaa matkailijalle hyvän valikoiman erilaisia majoitusvaihtoehtoja. Kaupungissa on paljon idyllisiä, rauhallisia ja edullisia majataloja. Toisaalta kansainväliset hotellit ovat hyvinkin Bangkokin tasoa. Bangkokin ilmansaasteiden tai kaupallistuneiden turistikeskusten hälinän jälkeen Chiang Mai suo ennen kaikkea lepoa ja virkistystä mielelle. Vehreässä kaupungissa on tilaa liikkua ja ihastella vaikkapa kymmeniä taidokkaita temppeleitä ja pistäytyä välillä viihtyisään kadunvarsikahvilaan. Ympäröiville alueille järjestetään monenlaisia vaellusretkiä erilaisin teemoin. Läheisellä Doi Suthep -vuorella sijaitsee kuuluisa temppeli, josta avautuu hienot näkymät alas kaupunkiin. Vuoren juurella on eläintarha Chiang Mai Zoo, joskin kauempana sijaitseva Singaporen mallin mukaan … Read entire article »
Filed under: Chiang Mai