Näin täytetään Thaimaan maahantulokortti 2020

Päivitetty:

Thaimaahan päästäkseen matkailijan tulee täyttää kaksipuolienen Thaimaa maahantulokortti.

Thaimaan maahantulokortti jaetaan yleensä matkustajille lentokoneessa tai lähtöselvityksen yhteydessä.

Jos maahantulokorttia ei kuitenkaan jaeta lentoyhtiön toimesta, ei hätää. Thaimaan lentokentillä on tiskejä joilta niitä saa. Kannattaa tuoda oma kynä, sillä tiskit ovat usein ruuhkautuneita ja kyniä ei aina riitä jokaiselle.

Täytetty maahantulokortti annetaan virkailijalle passin kanssa rajatarkastuksessa (portilta tultaessa ennen tulohallia, johon matkaloukut saapuvat). Ainakin Bangkokin Suvarnabhumin lentokentällä on myös passintarkastusjonossa virkailija joka tarkistaa että maahantulokortti on täytetty oikein.

Kortti on kaksiosainen, jossa kysytään henkilötietojen lisäksi mm. osoite Thaimaassa ja kotimaassa, matkan tarkoitus ja vuositulot.

Hieman hämäävä ”Visa no.” ei suinkaan ole pankkikortin numero, vaan kyseessä on viisumi. Kohdan voi jättää tyhjäksi jos matkalle ei ole erikseen haettu suurlähetystöstä viisumia.

Alla ohjeet uuden maahantulokortin täyttämiseksi

Thaimaa maahantulokortti

Maahantulokortin täyttöohjeet

Lomakkeen etupuolella on kentät sekä tulo- että poistumiskortille, eli jotkut tiedoista joudut kirjoittmaan kahdesti. Maahantulokortti täytetään englanniksi ISOILLA KIRJAIMILLA.

Family name, First name, middle name = Sukunimi, etunimi, muut etunimet

Nationality = Kansalaisuus, FINNISH.

Passport No. = Passin numero niinkuin passissa, selkeästi kirjoitettuna. (FP-alkuinen numero).

Date of Birth = Syntymäaika muodossa PP-KK-VVVV.

Flight No. = lennon numero jolla saavuit, esimerkiksi Finnairilla AY alkuinen.

Visa No. = Viisumin numero jos sinulla sellainen on, jos saavut ilman viisumia (visa exception) jätä tyhjäksi.

Occupation = Ammatti

Country where you boarded = Maa josta viimeisin lento lähti, eli jos välilasku on Qatarissa tähän tulee QATAR. Suoralle lennolla helsingistä HELSINKI

Purpose of Visit = Syy matkalle, turistille vastaus TOURISM

Lenght of stay = Montako päivää vietät thaimaassa? Määrä ei voi olla suurempi mitä viisumi sallii.

Residence = Kotimaa FINLAND

Address in thailand = Osoite thaimaassa, tähän riittää ensimmäisen hotellin nimi ja kaupunki

Telephone = Puhelinnumero (+358) kansalainvälisessä muodossa

Toinen puoli

Type of flight = CHARTER/SCHEDULE eli tilauslento vai reittilento. Useimmiten jälkimmäinen

Is this your first trip to Thailand = Ensimmäinen matka Thaimaahan kyllä/ei

Are you traveling as part of a tour group = Matkustatko matkanjärjestäjän ryhmässä kyllä/ei

Accomodation = Maijoitus, useimmilla Hotel

Purpose of visit = Matkan syy, Holiday

Yearly Income = Vuositulot

Lopuksi muista vielä allekirjoittaa kortti

Maastapoistumiskortti säilytetään passin välissä

Maahantulokortti (Arrival Card) jää Thaimaan viranomaisille, mutta samalla numerolla varustettu maastapoistumiskortti (Departure Card) leimataan ja laitetaan passin väliin. Se on esitettävä maasta poistuttaessa ja joskus hotellilla.

Yleensä Maastapoistumiskortti nidotaan passiin, jotta se ei pääsisi häviämään. Jos kortti on kaikesta huolimatta hävinnyt, on lentokentälle mentäessä syytä varata tavallista enemmän aikaa. Asia selvitetään erillisellä tiskillä.

Jätä kommentti